Millainen lukija, sellainen kirja.

Katherine Neville: Tuli

Tuli
Katherine Neville
Tuli
30,60
Bazar Kustannus
Katherine Nevillen romaani Kahdeksan (Bazar 2010) on henkeäsalpaava jännitystarina, jonka juoni kietoutuu arvoituksellisen shakkipelin ympärille. Kirja ilmestyi 1980-luvulla, ja se sai nopeasti kulttimaineen, joka on pitänyt kirjan suosion korkealla jo parikymmentä vuotta. Nyt julkaistavassa Tuli-romaanissa jännitystarina jatkuu edellisestä kirjasta tuttujen henkilöhahmojen seurassa.

Kirjan tapahtumat alkavat vuonna 1993, kun 12-vuotias Alexandra Solarin on osallistumassa kansainvälisen shakkiottelun tärkeään finaaliin. Hän saa venäjänkielisen viestin vanhalta naiselta: "Varo tulta". Sitten Alexandran isä Alexander Solarin näkee kilpailupaikalle tuodun vanhan shakkipelilaudan ja pelästyy. Ennen kuin hän ehtii viedä tyttärensä turvaan, kajahtaa laukaus.

Vuonna 2003 Alexandra matkustaa Coloradoon juhlimaan äitinsä syntymäpäiviä, mutta huomaa perille päästyään, ettei äitiä löydy mistään. Vain tarkasti valittuihin paikkoihin asetellut shakkinappulat antavat vihjeitä siitä, missä äiti saattaisi olla. Kolmekymmentä vuotta aiemmin Alexandran vanhemmat olivat mukana piilottamassa pimeitä voimia kantavan shakkipelin nappuloita eri puolille maailmaa. Nyt osa nappuloista on löydetty piilostaan, ja vaarallinen peli alkaa uudelleen.

Tallenna muistilistalle kiinnostavimmat kirjat ja muut tuotteet. Listan voit tulostaa tai lähettää Muistilista-sivulla.

Sanakirjat

Millainen lukija, sellainen kirja

Kirjalahja ei ole syyttä klassikko. Lahja joka viihdyttää, itkettää, naurattaa, ruokkii mielikuvitusta ja sivistää – sekä näyttäytyy jokaiselle kokijalleen erilaisena.

Info-Kirjakaupoista löydät lahjoja, joissa on ajatusta. Tällä sivulla on esimakua lahjaideoista. Tuhansia paketoitavia tarinoita lisää Info-kirjakaupoista.

Info-Kirjakaupat lyhyesti

Vuonna 1972 perustettu Suomen Info-Kirjakaupat Oy on maan suurin yksityinen kirjakauppaketju. Ketjuumme kuuluu kaikkiaan 32 jäsenliikettä eri puolella Suomea.

Toimintamme perustuu asiakaslähtöisyyteen, jonka perustana on luotettavuus, laajat valikoimat, asioinnin helppous ja hyvä asiakaspalvelu.